Tiina Hedeman ja Arja Puro


Arja Puro

Olen harrastanut voimistelua aina vuodesta 1974 asti, jolloin aloitin voimistelijan ja ohjaajan urani Pyhäjärven Naisvoimistelijoissa. Vaakalinnut-ryhmän mukana lensin eri puolella maailmaa esiintymässä ja saavutimme myös kilpailumenestystä. Elämä kuljetti minut sitten Loviisaan, missä olin myös useita vuosia ohjaajana ja nyt viimeksi 2002 vuodesta alkaen olen vaikuttanut Järvenpään Voimistelijoissa. Voimistelun lisäksi olen opiskellut tanssinopettajaksi ja pitänyt tunteja eri tanssikouluille.

Osallistuin ensimmäisen kerran Gymnaestrada-tapahtumaan Zurichissa vuonna 1982 ollen mukana Raija Riikkalan ihanassa Suomen lippu -ohjelmassa. Siitä sain kimmokkeen näihin kenttäohjelmiin. Upeita, näyttäviä kokonaisuuksia, jossa isolla massalla saadaan hienoja liikkeitä ja kuvioita aikaan. Olen ollut mukana kenttäohjelmissa esiintymässä, olen ohjannut niitä ja myös koostanut Helsingin Gymnaestradan kenttänäytöskokonaisuuksia ja tehnyt pienen pätkän tuonne kokonaisuuteen - joten kokemusta on eri rooleista, nyt ensimmäistä kertaa sitten ihan koreografina.

Mutta ihan yksin en tätä tee, vaan olemme innolla ottaneet Tiinan kanssa haasteen vastaan tehdä kaikille sopiva ohjelma. Toivon, että onnistumme luomaan nyt myös tuollaisen upean, näyttävän kokonaisuuden mitä olemme kentillä nähneet.


Tiina Hedeman

Tanssi ja voimistelu ovat olleet osana elämääni 9-vuotiaasta asti. Tuulikki Luurilan ohjauksessa Mellunkylän Kontiossa sain myös kipinän ohjaamiseen sekä valmentamiseen.

Vuosien varrella olen toiminut ohjaajana mm. Liikuntaleikkikoulussa, perheliikunnassa, erilaisissa kuntojumpissa, Ikiliike-ryhmissä, Chiballissa ja Pilateksessa sekä tietenkin tanssillisessa voimistelussa. Viimeiset noin kymmenen vuotta olen keskittynyt lähes kokonaan tanssilliseen voimisteluun. Olen ollut mukana Ihanaiset-joukkueessa, valmentanut lasten ja nuorten joukkueita sekä aikuisia Sport Club Vantaassa.

Suurtapahtumien kenttäohjelmissa olen ollut Lahden Suurkisoista lähtien. Siitä lähtien on sydän sykkinyt niille enkä ole jättänyt väliin yhtäkään suurtapahtumaa. Kenttäohjelmissa parasta on se hetki, kun saat omalla salilla harjoitelleet voimistelijat kentälle kaikkien muiden seurojen voimistelijoiden seuraan ja näet, kuinka yksittäisistä voimistelijoista rakentuu isompi kokonaisuus upeine kuvioineen.

Tällä kertaa olen lähdössä innolla rakentamaan tätä kokonaisuutta yhdessä Arjan kanssa. En malta odottaa, että saamme nähdä tulevan ohjelman kentällä, satojen voimistelijoiden toteuttamana.

Kuntoliikuntaohjelma aikuisille naisille ja miehille