Hyppää sisältöön
Home » Tietoa tapahtumasta » Voimistelun suurtapahtumat Suomessa

Voimistelun suurtapahtumat Suomessa

Voimistelun suurtapahtumat yhdistävät, sykähdyttävät ja tuovat myös uusia harrastajia voimistelun pariin. Suurtapahtuma on aina ainutlaatuinen, kokonaisvaltainen elämys, joka antaa iloa ja vahvistaa yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Tavoitteita, oppimisen paikkoja, kokeilemisen ja esiintymisen mahdollisuuksia on jokaiselle ikään ja taitotasoon katsomatta – tätä kaikkea tapahtuman halutaan tarjoavan.

Suurtapahtumaperinteen säilyttämiseksi Voimisteluliiton hallitus on päättänyt, että jatkossa tullaan järjestämään voimistelun suurtapahtuma neljän vuoden välein aina vuotta ennen kansainvälistä World Gymnaestradaa, jotta samoilla ohjelmilla ja esiintymisvaatteilla on helppoa lähteä seuraavaan suurtapahtumaan. Tavoitteena on tuoda suurtapahtumat osaksi suomalaista voimisteluperinnettä ja kasvattaa lapset ja nuoret suurtapahtumakulttuuriin.

Voit lukea suomalaisesta voimisteluperinteestä lisää Museoviraston Elävän perinnön luettelosta (Linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Suurtapahtumat Suomessa

2022 Gymnaestrada Tampere
2018 Voimistelun Suomi Gymnaestrada, Turku
2015 15th World Gymnaestrada, Helsinki (kansainvälinen voimistelun suurtapahtuma)
2013 Sun Lahti, Lahti
2006 Sun Svoli, Tampere
1996 SYKE 100, Helsinki (Naisliikunnan 100-vuotisjuhlavuosi)
1990 SVUL:n suurkisat, Helsinki
1990 SVUL:n talvisuurkisat, Kajaani
1986 Nuorten suurkisat, SNLL:n 90-vuotisjuhlakisat, Lahti
1985 Talvisuurkisat, Jyväskylä
1980 Suurkisat, Tampere
1975 Suurkisat, Helsinki (kuvassa kehäkiekko-ohjelma)
1971 Nuorten suurkisat, Tampere

Ikinuorten ja kiltalaisten ohjelma, vuosi1990

Haku